Taidetoimikuntauudistus siirtyi

19.8.2010

Kulttuuriministeri Stefan Wallin päätti, ettei taidetoimikuntauudistusta toteuteta aiotussa aikataulussa. Näyttelijäliiton mielestä taidetoimikuntalaitoksen uudistaminen sinällään on tarpeen. Keskustaidetoimikunnan tulisi Näyttelijäliiton mielestä olla entistä aktiivisempi kulttuuripoliittinen vaikuttaja.

Taiteen keskustoimikunta oltiin lakkauttamassa. Tilalle kaavailtiin taiteen edistämiskeskusta. Taiteen edistämiskeskuksesta olisi puuttunut taiteen keskustoimikuntaa vastaava kollektiivinen päätöksentekoelin. Lisäksi taidetoimikuntia olisi yhdistetty. Uudistus olisi johtanut virkamiesten vallan merkittävään lisääntymiseen suomalaisessa taide- ja kulttuuripolitiikassa. Näyttelijäliitto vastusti esitystä ja edellytti, että taiteen keskustoimikuntaa vastaava poikkitaiteellinen päätöksentekoelin säilytetään, taidetoimikunnista ei tehdä jättitoimikuntia eikä virkamiesvaltaa lisätä taiteilijoiden vaikuttamismahdollisuuksien kustannuksella.


- - -

 

Opetus- ja kulttuuriministeriölle

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi Taiteen edistämiskeskuksesta ja siihen liittyvistä säännöksistä

Suomen Näyttelijäliitto – Finlands Skådespelarförbund ry. on 1750 suomalaista ammattinäyttelijää edustava itsenäinen ammatti- ja kulttuurialan liitto. Liiton jäsenet työskentelevät pääosin teattereissa, elokuvissa, tv:ssä ja radiossa sekä soveltavan näyttelijäntyön tehtävissä.

Kiitämme mahdollisuudesta lausua asiasta ja aluksi toteaisimme, että pidämme tärkeänä, että taiteen keskustoimikunnan asema selkiytetään ja vahvistetaan, mutta samalla pidämme valitettavana, että nyt tehdystä esityksestä puuttuvat ns. Arellin paperin tärkeä periaate: taiteen keskustoimikunnan tulisi ehdottomasti olla aktiivinen ja riittävän autonominen taidepolitiikan vaikuttaja, ei pelkästään passiivinen toteuttaja ja rahan jakaja.

 

Valtion taidetoimikuntien määrää ei tule vähentää

Nykyiset taidetoimikunnat ja mahdollisuus perustaa jaostoja tulee säilyttää. Jaostojen osalta tulee erikseen harkita kunkin jaoston tarpeellisuus. Esimerkiksi lastenkulttuurin tulisi mielestämme kuulua osana kaikkien toimikuntien toimintaa vaikkapa erillisinä määrärahoina, residenssijaoston organisointi muuten kuin erillisenä jaostona voi olla mahdotonta, kun taas sirkustaide historiallisena omana taiteenalanaan ansaitsisi oman taidetoimikunnan. Mikäli jaostojen toimintaa kuitenkin siirretään toimikuntiin, tulee jaostoilta siirtyvä lisääntyvä työmäärä huomioida kyseisen toimikunnan jäsenmäärässä ja resursseissa.

Taidetoimikuntien yhdistäminen aiheuttaisi vertaisarvioinnin romuttumisen. Uusissa suurtoimikunnissa, esittävien taiteiden toimikunnassa ja visuaalisten taiteiden toimikunnassa toimivilla jäsenillä ei mitenkään voisi olla kattavaa asiantuntemusta kaikista toimikunnan ratkaistaviksi kuuluvista taiteenaloista. Se johtaisi siihen, että nykyinen keskusteleva ja kollektiivinen  vertaisarviointiin perustuva päätöksenteko toimikunnissa päättyisi. Käytännössä yhä useammin mahdollisesti vain yksi asiantuntijajäsen suorittaisi vertaisarvioinnin.

Uusissa jättitoimikunnissa käsiteltävien asioiden määrä olisi luottamustoimisille jäsenille kohtuuton. Uudessa esittävien taiteiden toimikunnassa ratkaistaisiin vuosittain noin 850 hakemusta ja uudessa visuaalisten taiteiden toimikunnassa 1200 hakemusta. Nykyiselläänkin esimerkiksi näyttämötaidetoimikunnan kokoukset ovat usean tunnin mittaisia ja edellyttävät jäseniltään vuosittain kymmenien tuntien työmäärää ja jatkossa työmäärä vielä moninkertaistuisi eikä siitä siis edelleenkään ilmeisesti olisi tarkoitus maksaa palkkaa.

Esityksen mukaan hallintovirasto vastaisi edistämiskeskukselle kuuluvien asioiden valmistelusta sekä päätösten esittelystä ja toimeenpanosta. Tällä hetkellä taidetoimikunnat tekevät  päätöksensä itsenäisesti  vertaisarviointiin ja alan asiantuntemukseen perustuen ilman virkamiesten tekemää päätösesitystä.

Mistä löytyisivät sellaiset virkamiehet esittelijöiksi, jotka voisivat tehdä päätösesityksen riittävällä asiantuntemuksella? Sellaista supervirkamiestä ei taida olla, joka yksin osaisi valita sadoista eri taiteenalojen hakemuksista apurahansaajiksi juuri oikeat teatteri-, tanssi- ja sirkusprojektit?  Eikä ole sellaistakaan kaikkien alojen asiantuntijavirkamiestä, joka voisi valita laadullisesti elokuva-alan ja kuvataiteen ja valokuvataiteen apurahan saajat satojen hakemusten perusteella?

Uusissa supertoimikunnissa kunkin taiteenalan asiantuntijoiden määrän väheneminen ja samanaikaisesti esittelijän vallan lisääminen romuttaisi lopullisesti vertaisarviointiin perustuvan järjestelmän ja johtaisi päätösvallan keskittymiseen.

Esittelijän vastuun lisääminen johtaisi helposti myös siihen,  että apurahan tms. saamisen edellytykset määriteltäisiin yksityiskohtaisesti ja tarkasti, että virkamies pystyisi tekemään päätösesityksiä esittelijän vastuulla. Tämä johtaisi jäykkään järjestelmään ja siihen, että uusia taiteenaloja ei rahoitettaisi eikä ”turhia” riskejä otettaisi. Se taas vähentäisi taiteen uudistumista.

Esittelijän vastuun ja tehtävien lisääminen kasvattaisi hallintoa nykyiseen järjestelmään verrattuna. Mielestämme lisäresurssit kannattaisi mielummin kohdistaa taiteen alan ammattilaisten tekemän vertaisarvioinnin kehittämiseen kuin virkamieskoneiston laajentamiseen. Nykyinen luottamustoimiin perustuva taidetoimikuntajärjestelmä toteuttaa vertaisarvioinnin hallinnollisesti tehokkaasti ja silti asiantuntevasti ja monipuolisesti, jopa liian niukilla resursseilla.

 

Taiteen keskustoimikuntaa vastaavan kollektiivi säilytettävä

Esityksessä lakkautetaan nykyistä taiteen keskustoimikuntaa vastaava kollektiivinen, eri taiteenalojen asiantuntijoista koostuva ja poikkitaiteellinen yhteistyöelin, jonka asema on ollut keskeinen taidepolitiikan vaikuttajana. Merkittävä osa keskustoimikunnan tehtävistä siirrettäisiin käytännössä edistämiskeskuksen johtajalle. Esityksen mukaan taide- ja kulttuuripolitiikka saattaisi siis keskittyä edistämiskeskuksessa yhdelle henkilölle eli johtajalle viideksi vuodeksi kerrallaan.

Nykyistä Taiteen keskustoimikuntaa vastaava, taideneuvosto tms. kollektiivi tulee kirjata ehdottomasti lakiin ja sen asemaa tulee samalla selkiyttää ja vahvistaa. Emme pidä riittävänä, että keskustoimikuntaa vastaava elin ja sen mahdolliset tehtävät määritellään ainoastaan keskuksen johtajan vahvistettavaksi jäävässä viraston työjärjestyksessä.

 

Alueelliset toimikunnat

Pidämme hyvänä, että esityksessä edellytetään, että alueellisen taidetoimikunnan jäsenten tulee olla taiteellisesti asiantuntevia. Kuitenkin, jotta tämä tosiasiassakin toteutuisi, tulisi nimitysoikeus olla opetusministeriöllä.

Kuten valtion taidetoimikunnissa, myös alueilla taiteen edistämiseen tarkoitetuista rahoista päättäminen tulee säilyttää toimikunnilla, eikä siirtää ilman toimikunnan päätöstä pääsihteerien päätösvaltaan. Päätösvalta myös projekteista tulisi olla toimikunnilla, ei pääsihteerillä.

 

Esittelijän ja virkamiesten valtaa ei tule  lisätä

Taidepolitikkaa ja taiteellisia valintoja ei mielestämme ole viisasta siirtää esitetyllä tavalla taiteilijoilta virkamiehille. Esitys johtaisi virkamiesten vallan lisääntymiseen taiteilijoiden asiantuntemuksen kustannuksella osin sen vuoksi, että esimerkiksi taiteen keskustoimikunnan tehtävät on siirretty  käytännössä edistämiskeskuksen johtajan toimivaltaan ja sitä kautta hallintokoneistolle, esittelijän vastuuta ja vaikutusvaltaa lisätty taidetoimikunnissa ja  toisaalta esityksessä on jätetty epäselväksi mitkä kaikki tukimuodot luetaan ”tavanomaisiin” valtionavustuksiin ja ne jäävät näinollen hallinnon, ei taidetoimikuntien päätettäväksi.

Taidetoimikuntien päätösvaltaan tulisi kuulua seuraavat kokonaisuudet:

- yksityishenkilöiden kohdeapurahat

- taiteilija-apurahat

- valtionpalkinnot

- taiteilijaeläkkeet

- monitaiteellisen sekä taiteiden raja-alueilla olevan toiminnan tuki

- yhteisöjen erityis- ja toiminta-avustukset

- valtakunnallistan kulttuuritapahtumien valtionavustukset

- lastenkulttuurin tuki (yksityiset ja yhteisöt)

- monikulttuurisen taiteen tuki (yksityiset ja yhteisöt)

- vientituki, erityisesti suomalaisten esitysten ulkomaille tapahtuviin vierailuihin

 

Taiteilijaprofessorit

Taiteilijaprofessorijärjestelmä on ollut toimiva. 5-vuotinen kohtuullinen toimeentulo taiteilijaprofessuurin ajan on mahdollistanut esim. teatterialaa yhteisesti rikastuttavan toiminnan, koska professorin ei ole välttämättä tarvinnut miettiä muuta toimeentuloa. Mikäli professuuri muutettaisiin 10-vuotisiksi apurahoiksi ja kuukausittainen tulo putoaisi puoleen nykyisestä, joutuisi professori todennäköisesti etsimään ja valikoimaan professuurinsa ajan eritryisesti sellaisia projekteja, joista lisäansiot ovat mahdollisia.

Nykyisen 5-vuoden sijaan, mahdollisuus nostaa uusia nimiä professuureihin tapahtuisi harvemmin eli 10-vuoden välein ja osaltaan vähentäisi taiteen uusiutumista.

 

Lopuksi

Ongelmien moninaisuuden ja kuulemistilausuudessa kuullun vastustuksen perusteella ehdotamme, että esitys palautetaan vielä valmisteluun sen varmistamiseksi, että nyt tehtävä muutos on taiteen ja kulttuurin kentän hyväksymä ja että siitä tulee toimiva.

 

Helsingissä 16.8.2010

SUOMEN NÄYTTELIJÄLIITTO – FINLANDS SKÅDESPELARFÖRBUND RY.

                               

Mikko Hänninen, puheenjohtaja
Elina Mäntylä,  toiminnanjohtaja