Kopiosto

Kopiosto on Suomen luovaa alaa kattavimmin edustava tekijänoikeusjärjestö. Vuonna 1978 perustettuun Kopiostoon kuuluu 45 eri kulttuurin ja viestinnän alojen järjestöä.

Näyttelijäliiton jäsenet ovat myös Kopioston asiakkaita Filmexin asiakassopimuksen tai Kopioston aikaisemman valvontavaltakirjan nojalla.

Kopiosto tilittää valokopioinnista perityt tekijänoikeuskorvaukset jäsenjärjestöilleen. Jäsenjärjestöt jakavat korvaukset edelleen jäsenilleen; kustantajat suorina korvauksina ja tekijäjärjestöt erilaisina apurahoina ja palkintoina. Esimerkiksi Finlandia- ja Warelius-palkinnot rahoitetaan joko kokonaan tai osittain Kopioston valokopioinnista keräämillä korvauksilla.

Tv-ohjelmien tallentamisesta, tv-ohjelmien kirjastolainauksesta ja esittämisestä erilaisissa laitoksissa sekä tv-ohjelmien edelleen lähettämisestä kerätyt korvaukset tilitetään henkilökohtaisina korvauksina televisio-ohjelmien tekijöille ja esittäjille, kuten ohjaajille,  käsikirjoittajille ja näyttelijöille. 

Kopioston yhteydessä toimiva Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK jakaa tekijänoikeuskorvauksia suomalaisen audiovisuaalisen kulttuurin tukemiseen.

www.kopiosto.fi

Kopioston oikeudenhaltijatiedote

PDF-tiedostoKopiosto tiedottaa (873 kB)